Aurinkoteho Oy

Referenssi

Aurinkoteho Oy

Asiakas

Aurinkoteho Oy

Lukuaika

~5min

“Yrityksemme räjähdysmäinen kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyötä Tagomon kanssa”

Uudet kotisivut, chatbot ja markkinointiin sijoittaminen kasvattivat liikevaihtoa moninkertaisesti jo ensimmäisen vuoden aikana.

Vantaalainen Aurinkoteho Oy on aurinkoenergian ammattilainen ja alan suunnannäyttäjä. Valtakunnallisesti asiakkaitaan palvelevat aurinkopaneelien ja -järjestelmien asiantuntijat suunnittelevat ja asentavat kohteeseen sopivan kokonaisuuden avaimet käteen -ratkaisuna.

Aurinkopaneelien ja aurinkoenergiajärjestelmien menekin kasvun odotetaan jatkuvan kiivaana ilmastonmuutoksen sekä maailman jännitteiden johdosta. 

“Korona-aika on tuonut meille haasteita, mutta myös onnistumisia asiakashankinnassa oman toimialueemme ulkopuolelta. Tämän päivän tekniikka mahdollistaa aloituspalaverin ja kartoituksen tekemisen videon välityksellä. Satelliittikuvat tarkentavat kohdetta asiakkaan antamien kuvien, mittojen sekä haastattelun pohjalta, joten meidän on helppo mennä paikan päälle asentamaan järjestelmä paikoilleen”, toimitusjohtaja Petri Rinkinen kertoo.

Uusilta kotisivuilta toivottiin enemmän laadukkaita liidejä

Asiakaspäällikkö Alex Knieling teki ison työn, että sai Rinkisen luottamaan itseensä ja Tagomoon.

“Entiset kotisivut eivät palvelleet meitä lainkaan. Edelliset kumppanimme olivat tutun tuttuja, joiden apuun pystyimme luottamaan vain ajoittain. Kehitystä ei tapahtunut ja toiminta junnasi paikoillaan. Päätimme ottaa seuraavan askeleen ja panostaa uusiin kotisivuihin hankkimalla kumppanin, joka tietää oikeasti mitä tekee, haluaa kehittää toimintaamme ja on tavoitettavissa, kun tarvitaan”, Rinkinen paljastaa.

Kumppanuuden alussa päätettiin asettaa realistiset tavoitteet, jotka olisi mahdollista saavuttaa.

“Tietenkin meillä oli varauksia, koska edelliset toimijat ja kumppanit olivat mitä olivat lupauksista huolimatta. Suurin toiveemme oli saada enemmän liidejä ja tarjouspyyntöjä asiakkailta. Hyvällä tuurilla saimme kuukauden aikana yhden käden sormilla laskettavan määrän tarjouksia ennen Tagomon tekemiä kotisivuja.”

Petri Rinkinen, toimitusjohtaja Aurinkoteho Oy

Kuvassa toimitusjohtaja Petri Rinkinen

Sinnikäs yhteistyö tuottaa tuloksia

“Suurin haaste alussa oli, että emme saaneet toivotunlaisia liidejä kaikesta ponnistelusta ja varteenotettavasta markkinointibudjetista huolimatta. Vuoden yhteistyön jälkeen voin sanoa, että onneksi olin kärsivällinen ja jaksoin uskoa Tagomon ammattilaisiin!”, Rinkinen kiittää.

Knielingin lisäksi Rinkinen antaa erittäin hyvää palautetta markkinoinnin strategi Mikael Lahtiselle.

“Mikael ja Alex tekivät kaikkensa ja ajattelivat boksin ulkopuolelta etsiessään ratkaisuja ja oikeita toimivia kanavia, joissa meidän tulisi näkyä ja mainostaa liidejä metsästäessä. Yhteispelimme toimii saumattomasti, kun kaikki luottavat toisiinsa eikä kukaan pelkää sanoa suoraan, jos jokin epäonnistuu.”

Pitkäjänteinen tekeminen alkoi lopulta tuottaa tuloksia. Mitä tapahtui, kun oikeat markkinointikanavat vihdoin löytyivät?

Tuloksellinen mainonta pohjautuu olemassa olevaan dataan

Uudet kotisivut alkoivat tuottaa kauan kaivattuja liidejä, kun oikeat kanavat ja oikea markkinointiviesti oli löydetty. Tagomo tekee Aurinkoteholle monikanavaista mainontaa ja kehittää yrityksen kotisivuilla olevaa chatbottia. Kehitystyötä ei tehdä mututuntumalla, vaan kaikki tekeminen perustuu saatavilla olevaan tietoon.

“Tagomo tuottaa meille tällä hetkellä Instagram-, Facebook- ja Google-mainontaa eri muodoissa. Meillä on Tagomon rakentama chatbot sivuilla ja sitä tullaan kehittämään tämän vuoden aikana. Mietimme erillisen botin hyödyntämistä rekrytoinnin apuna, sillä kasvumme on tällä hetkellä erittäin voimakasta”, Rinkinen hehkuttaa positiivisen ongelman keskellä.

Markkinoinnin laajentaminen ja varsinkin sosiaalinen media halutaan ottaa lopullisesti haltuun vuoden 2022 aikana.

“Olen saanut erittäin paljon hyödyllistä tietoa ja oppinut matkan varrella asioista. En todellakaan ole ihminen, joka viihtyy somessa, mutta nyt sinne meneminen ja päivitysten tekeminen ei ole enää niin tuskastuttavaa kuin ennen”, Rinkinen kiittää.

“Vuoden 2022 helmikuu oli käänteentekevä kuukausi meille”

Rinkinen myöntää avoimesti, että yhteistyö on mahdollistanut kasvun, johon hän ei itsekään olisi voinut uskoa.

“Jos tämä vauhti jatkuu, niin viime vuoteen nähden liikevaihtomme kasvaa nelinkertaiseksi. Kaiken mennessä nappiin saavutamme jopa viisinkertaisen tuloksen edelliseen vuoteen verrattuna.”

Analytiikka paljastaa, että parhaimpina kuukausina liidejä tulee noin 100.

“Ei meillä ole koskaan ollut näin paljon palveluistamme kiinnostuneita kuluttajia. Olimme tyytyväisiä, kun saimme ennen viisi tarjouspyyntöä kuukaudessa. Nyt ollaan huolissaan Euroopassa käytävästä sodasta ja sen vaikutuksista energiapolitiikkaan”, Rinkinen kertoo.

Kuluttajat ovat miettineet jo parin vuoden ajan omaa talouttaan. Vuoden 2022 helmikuussa kaikki muuttui.

“Viikko sodan alkamisen jälkeen meille tuli todellinen piikki tarjouspyynnöissä. Olemme palkanneet uusia asiantuntijoita myynnin ja asennuksen puolelle, jotta voimme varmasti palvella kaikkia aurinkoenergiasta kiinnostuneita suomalaisia kotitalouksia. Omavarainen energiantuotanto kiinnostaa tällä hetkellä kovasti.”

Yksinkertaiset elementit synnyttävät toimivan kumppanuuden

“Meillä on niin hyvä luottamus ja keskusteluyhteys Alexin kanssa, että mahdolliset kehitysideat tai mieltä vaivaavat asiat hoidetaan lennossa puolin ja toisin.Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään mitään valitettavaa”, Rinkinen naurahtaa.

Ideoiden jakaminen ja tiedon tarjoaminen asiakkaalle ymmärrettävässä muodossa parantaa kumppanuutta.

“Olemme vihdoin saaneet markkinointikumppanin, jolta löytyy hyviä ideoita ja halua ymmärtää bisnestämme. Haastatte meitä asioiden sisäistämisessä ja tiedon ymmärtämisessä, emmekä voisi olla enempää tyytyväisempiä kuin nyt olemme.”

Rinkinen kertoo jo suositelleensa Tagomoa muutamalle yrittäjälle.

“Suora ja asiallinen yhteys Alexin kanssa on johtanut siihen, että olen jo muutamalle tutulle yrittäjälle vinkannut teistä. Tagomon toiminta on läpinäkyvää ja rehellistä. Voin todellakin suositella teitä kaikille yrittäjille!”, Rinkinen päättää.

Jaa referenssi


Yksi tärkeistä tavoitteistamme on tehdä markkinoinnista ja mainonnasta ymmärrettävää

Me avaamme sinulle digimaailman salat ja tavat markkinoida tuloksekkaasti.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Kotisivut yritykselle

Sinun
yritystoimintasi
tueksi

Lue lisää ›

Google-mainonta

Mitä kaikkea
Google-mainonta
tarkoittaa?

Lue mainonnasta ›

Sosiaalisen median mainonta

Tuntuuko
somemainonta
vieraalta?

Me autamme ›

Chatbot

Huolehtii
asiakaspalvelusta
puolestasi

Tutustu tarkemmin ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia